sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Rv 15+6 & onnistunut lauantai-ilta

Eilinen.

Eilinen oli hyvin mukava päivä. Nukuin puoli yhteentoista, söin aamupalaa rauhassa, ilman mitään kiireitä. Ei ollu huonovointisuutta, ei päänsärkyä, ei oikeestaan mitään vaivoja. Joten ensimmäistä kertaa koko raskausaikana lähdin OMA-ALOITTEISESTI lenkille. Meillä on ystäväni koira nyt pari viikkoa hoidossa, joten käytiin reilun tunnin reippaalla kävelyllä. Ja miten ihana tunne oli sen jälkeen!

Onneksi, ei edellenkään mitään "oireita" tunne jatkui, joten päätin pysyä viikonlopun suunnittelmissani ja siivosin koko talon. Pölyt, imurointi, lattianpesu, molemmat vessat, tavaroiden järjestäminen -  kaikki, ja tähän meni noin 3,5 tuntia, ei taukoja.

Ei taukoja tarkoittaa sitä, että lopetettuani siivous siinä viiden maissa oli kiukkubarometri huipussaan. En ollut syöynyt peräti 6 tuntiin, joten kiukkua tosiaan riitti, kunnes ruoka taas pehmitti mieleni :)

Ruoan jälkeen alkoi yhteinen illanviettomme Saulin kanssa. Pelattiin Mario cartia, jutskailtiin, katottiin vähän aikaa telkkaria ja alettiin laittautumaan iltaa varten. Tumman savuiset silmät, vaaleaa huulipunaa, tupeerattu ja suoristettu tukka, uusi toppi, korkkarit jalkaan ja olin valmis baariin. Kyllä, luitte oikein, baariin. Entisenä bilehilenä halusin vielä käydä tanssimassa ja näyttäytymässä, että heei, minäkin olen vielä olemassa, vaikka en olekaan 7 kuukauteen käynyt missään! ;D sitä en tosin huudellut, etten luultavasti tuu käymään seuraavaan vuoteenkaan. Muutamalle kaverille tuli samalla sitten kerrottua, että nyt alkais olla 4kk täynnä ja maanantaista voi jo sanoa olevansa VIIDENNELLÄ kuulla raskaana. Siis täh? Viidennellä? Justhan mä sen kaks viivaa pissassin, eiks se ollu toissapäivänä??!!? Uutinen ei tosin meinannu mennä läpi, koska en kuulemma näytä yhtään raskaana olevalta. Olen hoikka eikä mulla oo mitään masuakaan. (haha, näkisivätpä mut iltaisin kotona). Eräs kaverin kaveri totesikin, et on se aika epäreilua, hän näytti viidennellä kuulla siltä, että oli menossa ihan kohta synnyttämään ja monet sitä häneltä kysyivätkin, että joko? :D Voivoi. Täytyy siis nyt iloita siitä, että olen hoikassa kunnossa, vielä.


Juotuani yhden alkoholittoman mansikkamargaritan, joka oli taivaallisen hyvää, vaikka mua palelti jo valmiiksi eikä se yhtään ainakaan helpottanu oloa, tanssimme kaikki hyvät biisit, juttelimme tutuille ja menimme kahden maissa kotiin. Mitäs me vanhukset. Aamu onkin mennyt siinä, että aamupalabrunssi toteutui 12 aikaan ja mulla on pyykinpesupäivä tänään,rakas on jo ulkona rakentamassa terassin rappusia. Minä voisin katsoa vaikka jonkun leffan..onneks on pyykinpesukone, joka pesee pyykit mun puolesta ;)

Ah tätä vapaa päivän iloa. Btw, huomenna on neuvola! Näen siis nyt sen oikean minun neuvolatädin. Toivottavasti on yhtä mukava kuin sijaisensa.

Leppoisaa sunnuntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)