torstai 3. tammikuuta 2013

Onnen vuosi 2012

Meillä on perheen kanssa aina tapana käydä vuoden hyvät ja huonot jutut läpi noin 15 min ennen vuoden vaihtumista. Tälläkin kertaa toteutimme sen, FaceTimen välityksellä. Vanhempani ovat Thaimaassa, joten vietimme uutta vuotta heidän kanssaan Suomen aikaan 19 maissa, näimme ilotulitteet, nostimme maljat, laskimme 10:stä nollaan jne. Oli ihanaa olla perheen kanssa, vaikkakin välisämme on monia tuhansia kilometreja.

Kun oli minun vuoroni kertoa vuoden tapahtumista, en keksimälläkään keksinyt huonoja asioita. Vuosi 2012 toi mukamaan niin paljon rakkautta, onnistumisia, iloa ja juuri sitä ruusuilla tanssimista. Pikakelauksena voisin mainita muutamat asiat:

Tammikuu 2012    
                                                 
 Otimme viime vuoden vastaan lämpimässä, Thaimaassa, perheeni luona. Loma oli paikallaan vaikkakin tein hyvin paljon koulujuttuja koko 5 viikon aikana. Tavoitteena oli valmistua ja sen eteen oli myös tehtävä töitä - tosissaan. Ja minähän tein.

Riitoja ei koko lomalla ollu juurikaan, rakkautta, aurinkoa ja hellyyttä senkin edestä :)


 
Helmikuu - Huhtikuu 2012

Töitä, koulua, töitä ja koulua. Ainkin alussa. En juurikaan muista siitä ajasta mitään, koska syvennyin täysin kouluun ja siihen, että valmistun. Maaliskuussa ja huhtikuussa en juurikaan käynyt töissäkään, Sauli hoiti kaikki rahamenot, jotta voisin rauhassa opiskella. Maaliskuussa jätimme kondomin pois ja haave omasta pikkuisesta konkretisoitui.

Toukokuu 2012

Minä valmistuin! Ihan oikeasti! 6 vuoden jälkeen, olin vihdoin saanut opintoni siihen pisteeseen, että kaikki palautettava oli palautettu, rästikurssit suoritettu, tutkielma kirjoitettu, korjattu, esitetty, korjattu, muokattu, ja vielä kerran korjattu. Hyväksytty ja valmis.
Vietimme mitä mahtavimmat juhlat kotonamme. Minun 25-v synttärit ja valmistujaiset samassa. Sää oli ihana, grillasimme grillikatoksessamme, pelasimme beach volleyta kentällämme, tanssimme grillikatoksen pöydällä, pidimme todellakin hauskaa. Mukana olivat vanhempani, pikkuveljeni sekä lähimmät ystävänäni. Ihana juhla <3
 
 
Kesäkuu 2012                                                                                                      
 
Kesäkuussa alkoivat kesätyöt ja töissä tuli vietettyä hetki, jos toinenkin, menkat alkoivat 6.6, mutta silloin en vielä tiennyt, että ne olisivatkin viimeiset vähään aikaan :) Vietimme ystäväni polttareita toukokuussa ja kesäkuussa (30.6) päästiinkin viettämään häitä. Koska juhlat olivat eri paikkakunnalla ja minulla seuraavana aamuna töitä, olin liikenteessä autolla, ja hyvä näin, sillä olin tietämättäni silloin jo raskaana :)
 
Heinäkuu 2012                                                                                                   
 
Kuten kesäkuukin, meni heinäkuu töitä tehdessä. Sumussa nekin ajat, ainut mieleenpainuva tapahtuma oli raskaustestin positiivinen tulos <3 siitä se odotus sitten lähti ja aikalailla niihin aikoihin aloin myös kirjoittamaan blogia.
 
Elokuu 2012                                                                                                      
 
Rakkautta, suudelmia, onnea ja vaaleanpunaista hattaraelämää <3 Odotimme vauvaa yhdessä, Sauli on ollut alusta lähtien jokaisella neuvolakäynnillä mukana, pikkuorava saa myös kuulla iltaisin isän lauluja sekä tuntea helliä silityksiä. Päätimme lähteä vielä ulkomaille lomalle,ihan kahdestaan. Kohteeksi valikoitui Turkki,  all inclusive Lucky 3 Star Kusadasilla. Saimme ihanan pienen hotellin, jossa oli hyvät ruoat, mukava henkilökunta, pingispöytä, jota kulutimme ahkerasti ja ihana sää. Vietimme oikein laatuaikaa yhdessä, pitkät aamupalat, kävelyt käsikädessä, suudelmat. Kuin romanttisesta elokuvasta. Kävimme hieronnassa, turkkilaisesssa hamam saunassa, Kreikan puolella Samoksen saarella, vesipuistossa, shoppailemassa.
Kuun lopussa pääsimme ekaan ultraan kurkistamaan pikkuista :)
 
Syyskuu - Marraskuu 2012                                                                                 
 
Normaalia odottajan arkea. Tein niin paljon töitä kun jaksoin, koska tiesin, että aktiivisesta luonteestani huolimatta, vielä tulee se päivä, kun kroppa ei olekaan mielen kanssa samaa mieltä ja joudun joko vähentämään töitä tai jäämään kokonaan pois. Olin välillä saikulla, välillä taas kokopäiväisesti töissä. Kotona oli kaikki todella ihanasti, valmistauduimme jo pikkuhiljaa pikkuoravaan tuloon, hankimme vaunut, turvakaukalon, hoitopöytäalustan, kirpparilta vaatteita, minulle henkkamaukalta raskaushousuja, muutamia paitoja. Masu kasvoi pikkuhiljaa ja tulevat äiti ja isä koko ajan vaan onnellisempia ja onnelisempia.
 
Joulukuu 2012                                                                                                 
 
Tässä kuussa vasta tapahtuikin paljon! 20.12 rakas kosi minua ja olin (ja olen edelleen) onneni kukkuloilla. Myös talo, jossa me asumme on nyt täysin rakkaani omistuksessa (Saulin veli omisti aikasemmin puolet) eli tämä on nyt aidosti meidän oma koti <3 Vietimme ihanan perhejoulun Saulin sisarusten kanssa ja saimme tietää, että pikkuoravamme saa serkun 2 kk meidän lasketun ajan jälkeen :)
 
Yhteenvetona vuodelta 2012: 25v täyttäminen, valmistuminen, raskaaksi tuleminen, kihlat, oma koti. Ja ennen kaikkea, ihana, rakastava avomies, tuleva aviomieheni, jota ilman en voisi kuvitella elämääni. Hän on tukeni ja turvani, pienen pikkuoravani isä. Rakkaani.
 
Olen kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä minulle on suotu enkä pidä mitään itsestäänselvyytenä. Todella toivon, että myös tämä vuosi tuo mukanaan paljon hyvää, rakkautta ja iloa ja terveen lapsen, jota me rakastamme jo nyt hyvin paljon. <3
 
 


                                                                               

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)