sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Hei blogi!

Hei blogi ja sen lukijat, mitä teille kuuluu?


Meille kuuluu tosi hyvää! Arki on aina ollut suhteemme parasta aikaa ja nyt tuntuu, että elämme arjemme unelmaa. Toki elinympäristö voisi olla aina silmää mielyttävämpi, tulot parempia, haasteet helpompia, mutta silloin ei olisi mitä tavoitella! Ja siitähän tässä blogissa on kysymys - Kun haaveet muuttuvat todeksi, nimi ei ole keksitty huvikseen, vaan nimenomaan haaveiden todeksi toteuttamista varten. Vaikka minulla ei olekaan valmista haavelistaa, haaveilen joka päivä, pienistä ja isoista asioista. Olen ollut onnekas, kun niin moni haaveilemani asia on muuttunut todeksi. Olen ollut myös todella kiitollinen, että olen saanut kokea kaiken sen, mitä olen tähän asti saanut kokea.

Arki rullaa täällä omalla painollaan, päivät täyttyvät töistä, päiväkodista ja omasta kodista. Viikonloput rentoutumisesta, hyvästä ruoasta ja lapsenilosta sekä naurusta. Blogi on mielessäni usein, valokuvia otan tuttuun tapaan, mutta en enää yhtä paljon kuin ennen. Kaikkea ei tarvitse ikuistaa eikä jokaisesta päivänkäänteestä kirjoittaa. Niinpä luulen, että blogi tulee pysymään tälläisenä. Kirjoitan jatkossakin 1-2 postausta viikossa enkä aio ottaa stressiä siitä. Elämässä on kuitenkin niin paljon muutakin, kun sosiaalinen media, blogit ja muut. Elämässä on elämää, kun sitä elää ihan oikeasti <3

Onnea, menestystä ja rakkautta teille kaikille, pysyttehän mukanani <3

                                                                       Karina


perjantai 21. marraskuuta 2014

Sponsoroitu video: Duracell haluaa näyttää miltä lasten leikki liian usein tänä päivänä näyttää.



 Sponsored Video.


Kun sain kutsun tähän Duracellin kampanjaan, en epäröinyt hetkeäkään osallistumistani. Duracell on mielestäni tässä hyvällä asialla ja niin olen minäkin. Duracellin viesti on tälläinen:





Me Duracellilla haluamme levittää sanomaa leikkimisen tärkeydestä. Tästä syystä olemme yhteistyössä taiteilija Robbie Cooperin kanssa tuottaneet elokuvan, joka perustuu 10 vuoden tutkimustuloksiin koskien lasten muuttuneita asenteita leikkiä kohtaan. Sitä mukaa kun aktiivinen ulkona leikkiminen on alkanut kiinnostamaan lapsia entistä vähemmän, kannettavien tietokoneiden, tablettien kuten myös TV:n suosio on lisääntynyt. Tämä on johtanut siihen, että näytön edessä vietettyjen tuntien määrä on saavuttanut kriittisen tason.

On aika aktivoida lapset ja saada heidät kiinnostumaan taas vapaasta leikistä. Jos olet samaa mieltä Duracellin kanssa, jaa tämä mahdollisimman monen kanssa.

 

Kun minä olin pieni, ei ollut älypuhelimia, Playstation kakkosia ja ipadejä tai wii pelikonsoleita. Oli naapurintyttöjä ja poikia, taloyhtiön yhteinen piha, keinu ja hiekkalaatikko. Sekä ”iso”mäki, josta oli talvisin kiva laskea alas. Koulun jälkeen nähtiin lähes aina ulkona. Yleisiä pelejä olivat hipan kymmenet eri versiot, polttopallo, piilo- ja roolileikit. Kesäisin taas kokoonnuttiin serkkujen kanssa mummon mökille. Siellä päivät täyttyivät joessa uimisesta, marjojen syömisestä ja majojen rakentamisesta. Sekä onkimisesta!

Pelikonsolit olivat suuri harvinaisuus eikä virtuaalisia pelejä osanut oikein kaivatakaan. Taisin saada 9 vuotiaana jonkilaisen pelikonsolin, jolla pelasin Super Mariota, sorsien ampumispelejä ja tetristä. Mutta siihen se jäi, en saanut siitä mitään isoa paloa peleihin vaan mieluummin näin ystäviäni ulkona ja meillä kotona.

Tietokoneiden yleistyessä moni ystäväni oli Simsin koukussa. Mulla on suht ankara kotikasvatus ollut eikä tietokoneet taikka pelit kuuluneet elämääni. Salaa kadehdin ystäviäni, jotka kertoivat pelanneensa 4 tuntia Simsiä, rakentaen aivan upeita koteja ja hahmoja. Minäkin totta kai halusin, mutta oma vapaa-aikani oli täyetty karatetreeneillä, kuorolla, näytelmäkerhoilla sekä kotona olemisella. Kun muutimme omakotitaloon Tallinnan lähelle, ulkona oleminen sai vielä suuremman merkityksen. Vieressä oli peltoja ja metsiä, ulkona vanhoja rakennuksia, joissa oli kiva kavereiden kanssa pelailla, öisin teltassa takapihalla nukkua, uida lammessa jne. Näin aikuisena voin sanoa viettääneni aivan ihanan lapsuuden ja nyt olen kiitollinen, että meillä oli selvät säännöt tietokoneiden kanssa sekä rajoitetut nettiajat. Vielä 14-vuotiaana sain olla netissä tunnin viikossa, perjantaisin. 15-vuotiaana taisin saada jo laajemmat käyttöoikeudet, 3 tuntia viikossa valitsemallani tavalla. Siinä tuli aina kiire päivittää irc-galleriaan kuvia ja chattailla ii2.orgissa söpöjen poikien kanssa :D
Katsotaan tässä välissä lyhyt Duracellin sponsoroima video nykypäivän lasten leikeistä:




                                







Mitä ajatuksia herättää?




11 vuotta nuorempi veljeni on taas saanut kokea aivan toisenlaisen lapsuuden. Hänen elämässään pelit, ipadit, iphonet, wiit, playstationit ja muut ovat olleet arkipäivää. Nettiaika on rajoittamaton, pleikkaria voi pelata milloin haluaa. Hänen ollessaan nyt 16 vuotias, voin varmuudella sanoa, että olen omassa lapsuudessani viettänyt huomattavasti enemmän aikaa ulkona ja ystävieni kanssa, kun hän tulee koskaan viettämään. Esimerkiksi, kun minulle tuli kavreita kylään, me tehtiin jotain yhdessä. Kun veljelleni tulee kavareita kylään, he istuvat vierekkäin sohvalla nenä kiinni omissa puhelimissaan. Surullista, mutta totta.

En ole tekniikkaa vastaan mutta jotkut rajat tulisi lapsilla olla. Olivia osaa jo nyt käyttää ipadia, laittaa oman pelinsä pyörimään (eläinten kuvia, joita painamalla kuuluu eläimen ääni), soittaa mummille Facetime puhelun ja selailla kuvia. Alle kaksivuotiaana.. en missään nimessä halua kasvattaa hänet nenä kiinni näihin laitteisiin. Ollaan mieheni kanssa molemmat sillä kannalla, että kannustamme lastamme olemaan mahdollisimman paljon ulkona, luonnossa, leikkien lasten oikeita leikkejä, juuri niitä, mitä itsekin olemme lapsuudessamme saaneet leikkiä. Annetaan lapsillemme mahdollisuus päästä leikki vapaaksi.

Postaus toteutettu yhteistyössä Duracellin kanssa.

torstai 20. marraskuuta 2014

Päiväkuiva taapero.

Otsikon mukaisesti, meidän tasan 1v ja 8kk ikäinen taapero on nyt päiväkuiva! Uskallan sanoa tämän  ääneen, koska päivävaippa on ollut poissa kohta  kuukauden ja kaiken lisäksi päiväkotitäti löi mulle tänään pussilisen Olivian vaippoja kouraan ilmoittaen, että eipä me tarvita näitä enää! Vahinkoja on kuukauden aikana sattunut ihan vain muutama. Nekin yleensä kotona, kun äidin kanssa ei malteta mennä vessaan, vaan hihhuloidaan ympäriinsä ja sit kuuluu "oijoi..ohoh, oijoi..pisssaa".



Aamupissin jälkeen laitetaan pikkuhousut jalkaan (Olivia rakastaa pikkuhousuja ja hokee koko ajan, pikkahat, pikkahat) tai siis Olivia tykkää laittaa ne ihan itse jalkaansa, kukaan ei saa auttaa. Useimmiten hän työntääkin sitten molemmat jalat samasta aukosta ja hermostuu, kun ei onnistu.


Hermostuminen ja epäonnistuminen sekä mielenosoitukset ovat myöskin alkaneet näkymään nyt kunnolla. Neiti heittäytyy lattialle, laskee päänsä varovasti maahan ja alkaa kitisimään teko "yhyy, ähää"itkua.


Mutta siihen vaipattomuuteen, eli aamuntoimien jälkeen pikkarit jalkaan, vaatteet päälle ja päiväkotiin. Siellä hän pitkin päivää käy sitten potalla tai pöntöllä. Välillä pyytää itse, välillä tekee aina kun potattavat tietyn rytmin mukaan. Hirmu hyvin osaa myös ennakkoon hätänsä ilmoittaa ja tarvittaessa vähän aikaa pidättää. Ollaan jätetty vaippa pois myös lyhyellä automatkalla ja monesti on nyt käynyt niin, että juuri kun saan neidin istuimeen kiinni, hän ilmoittaa, että "pissa". Sit ei kun vaan takaisin sisälle, nopeesti vessaan ja uus lähtöyritys. Montaa minuuttia ei siihen mene ja tärkeintä on, että ilmoittaa hätänsä :)


Päiväunille laitetaan kotona vielä vaippa. Päiväkodissa ovat jättäneet senkin pois, mutta siellä Olivia nukkuukin vain 1-1,5 tuntia. Kotona päikkärit kestävät 2-3 tuntiin. Kotonakin on vaippa tosin melkein aina kuiva ja tuota samaa vaippaa ollaankin laitettu jo monen monta kertaa. Aamuyöstä saattaa silloin tällöin tulla pissi sinne vaippaan, mutta sekin on jo harvinaisempaa. Monena aamuna on nyt vaippa ollut täysin kuiva ja aamupissi sitten ihan jumalattoman kokoinen :D


Isomman hädän Olivia on tehnyt jo 6kk ikäisestä pottaan/pönttöön, joten siinä asiassa ei olekaan muutoksia, entiseen tapaansa, hän ilmoittaa "kakka" ja tepastelee suoraan vessaan aukaisemaan pöntön kantta. Tämä on ollut ihanteellinen tilanne niin hygienian, mukavuuden kuin myös kaiken muun kannalta. Esimerkiksi päiväkodin, siellä olivat tosissaan ihan ihmeessään syyskuun alussa, kun 1v 5 kk ikäinen tyttö pyysi itse päästä kakalle potalle. Enkä kirjoita tätä nyt herättääkseni "minun lapseni on paras" tunteita, vaan ihan sen vuoksi, että se pistäisi ajattelemaan! Tälläinenkin on mahdollista, kun vaan jaksaa vanhempana asiaan paneutua ja vessahätäviestintää jo vauvan kanssa harjoittaa. Minä onnistuin siinä, olin pitkäjänteinen, silmät ristissä potatin 8 kuukauden ikäistä aamuviideltä monta viikkoa putkeen ja tässä nähdään tulos!


Itse en henkilökohtaisesti vaan ymmärrä, miten jotkut vanhemmat pitävät yli 2,5 vuoden jopa 3,5 vuotiaita lapsia vaipoissa. Antavat heidän kakkia siihen vaippaan.. en ymmärrä. Tämä on varmasti mielipideasia ja omani on tässä hyvin vahva, minusta on turha alkaa selittämään, että "lapset ovat kaikki erilaisia, eivät tunnista hätäänsä blablabla" Toki näistä voidaan keskustella, mutta ei mun mieleipide tuu ainakaan muuttumaan. En voi sanoa, että en tuomitse näitä 3 v vaipoissa olevien vanhempia, koska silloin valehtelen. Kyllä minä vaan tuomitsen enkä ole sitä koskaan peitellyt.


Vaippateollisuus on syöttänyt ihmisille sellaista propagandaa, että en ihmettele, jos 10 vuoden päästä meidän viisivuotiaatkin ovat vielä vaipoissaan, koska "ei Kalle-Minna osaa vielä pyytää potalle, kun hänen kakkasuolihermosto ei ole vielä kehittynyt". Mutta jäätelöä se kyllä osaa pyytää! Niinpä.


Vaipattomia päivä toivotellen, Karina.




keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Pikkujoulut, check!

Niin ne firman pikkujoulut on nyt takana!

Harmi ettei kuvia löydy juuri ollenkaan, onneksi tajusin edes muutaman pyytää jonkun ottaa. Päivä ja ilta olivat kokonaisuudessaan hyvin onnistuneita, tarjolla oli hyvää ruokaa, hyvää viiniä jne. 




Illasta oli Jukka pojan esitys sekä siirtyminen jatkoille, jossa ovella kouraan tuli nippu drinkkilippuja. Noh, eihän minusta enää pitkän kaavan mukaan bilettäjää saa tekemälläkään, joten tämä mami hipsi korkkareissaan puoli yhdeltä hotellille nukkumaan! Odotin niin innolla juuri sitä pitkää ja katkeamatonta unta! Ja hotellin aamupalaa.. Ah nam :) 



                                             Pikselimössöä, nam!

Lauantaina oli kiva herätä ajoissa, syödä tukeva aamupala ja käydä tapaamassa ystäviä. Illasta käytiin Painobaarissa katsomassa vsopin improesitystä, lystiä kylläkseen!



Olivian kummisedän kanssa <3 Hän on yksi parhaimmista ystävistäni ollut jo kymmenisen vuotta! Huhheijaa, 10 vuotta? Enpä ois tajunutkaan, että historiamme jo noin pitkä, jos en olisi nyt alkanut asioikseni laskemaan. Mutta, J on huipputyyppi, rakas ihminen minulle.

Helsingistä palasin Joensuuhun vasta sunnuntaina iltalennolla. Päivällä kerkesin hieman shoppailla ;)

Maanantaina alkoi taas normiarki pyörimään ja sehän se onkin paras, oma rakas ja ihana tyttäremme -  heitä kaipasin vikkonloppuna kovasti, vaikkakin nauti suunnattomasti myös omasta vapaudestani.

                                                                  Karina




sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Muotitietoinen taapero.

Käytiin eilen ystäväni luona juhlimassa hänen tyttärensä 1-vuotissyntymäpäiviä. Ennen lähtöä, sain kokea ensimmäistä kertaa, mitä tulevaisuudessa saatan tulla käsittelemään useammankin kerran. Nimittäin lapsen pukeutuminen. En olisi uskonut, että joudun "keskustelemaan" 1v ja 7kk ikäisen taaperon kanssa lähes puoli tuntia siitä, mitä neidille laitetaan juhliin päälle!

Tuttuun tapaan, nostin valitsemani vaatteet sohvalle ja pyysin Oliviaa luokseni, jotta saadan kotivaatteet vaihdettua siistimpään kokonaisuuteen ja mitä lapsonen tekee? Ottaa vaatteet käteensä ja vie takaisin kaappiin,  sanoen "ei, ei" ja alkaa kaivelemaan omasta mielestään  hyviä vaatteita eli kotipaitoja ja leggingsejä. 

Name it

Tämä mekko lensi tytön käsittelyssä suoraan "ei" listalle eli omaan sänkyynsä. Saman kohtalo koki myös tämä viininpunainen mekko. No, ehkä sitten jouluna saan sen päälle?

Polarn O.Pyret

Mitä neiti olisi mielellään laitannut päälle, oli tämä:

hame H&M, sukkikset Name it

mutta valitettavasti en löytänyt ainuttakaan yläosaa, joka olisi sopinut tähän yhdistelmään. Niinpä äiti sai lopulta tahtonsa läpi (ja menetti sormuksensa vähäksi aikaa pienempiin sormiin):


farkut H&M, tunika ja neule Pomp de Lux

Mun valitsema kokonaisuus oli käytännöllinen, siisti ja kaikinpuolin paras tottakai! Ei se Oliviakaan enää valittanut, kun saatiin kaikki päälle ja oltiin molemmat valmiita lähtemään juhliin!

kengät Tepsut, takki Tikruliini (saatu)

Paikan päällä Oltsi nappasi juhlakalun kukkarusetin omaan päähänsä ja piti siitä kuin kultakimpaleesta kiinni. Onneksi kukka oli Alisalle joka tapauksessa iso ja valahti koko ajan silmille, joten sinänsä en usko, että siitä oli kenellekään haittaa. Sain myöskin taas nähdä, miten sosiaalinen meidän tyttö on. Kun tulimme paikalle, oli neiti ensin minussa kiinni koko ajan, mutta jo 10 min päästä kävi kaikki vieraat kutusmassa palloleikkiin mukaan, ujoudesta ei mitään hajua! Ruokailutilanteessa osasi onneksi kuunella minua ja istui nätisti. Hyvä tyttö, olen ylpeä <3






Tänään ollaan herätty aikaisin isänpäivänviettoon. Valitettavasti mies on päivän töissä, mutta jatketaan sitten illalla. Illallista varten on vielä paljon tehtävää. Ihanaa isänpäivää sinne kaikille iseille!

Karina

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kiireinen perheäiti.

Stressiä, kiirettä ja huono omatunto, kun "mitään en saa aikaseksi" - ainakaan täällä blogin puolella.
Töissä on kiireitä, kotona on kiireitä, mies on välillä työmatkoilla, jolloin arki on pelkistettynä tälläinen:

7.00 herätys
8.00 Olivia päiväkotiin
8.30 minä töissä
16.30 työt loppuu, kiireellä päiväkotiin
17.00 Olivian haku
17.15 kaupassa asiointia
18.00 ruoan laittoa
19.30 iltaoimet
20.30 Olivia nukkumaan
21.00 omat iltatoimet
22.00 nukkumaan

Tälläistä on ollut viime viikot, oli mies kotona tai ei. Helpompaa on tottakai silloin, kun hän on kotona. Mutta kiire ei siltikään tunnu loppuvan missään vaiheessa. Nostan oikeasti hattua varsinkin töissäkäyville yksinhuoltajavanhemmille! Rankkaahan se on, olla päivät töissä, hoitaa asiat kotona ja olla jatkuvasti vastuussa yksin ihan kaikesta.

Nyt eletään jo marraskuuta, sunnuntaina on isänpäivä - lahjaa en ole ehtinyt edes miettimään! Jotain pientä, jotain tarpeellista, mutta mitä?

Mies on viikonlopun töissä, eli viikonloppu tulee koostumaan taas kotitöistä, ruoanlaitosta ja Olivian kanssa leikkimisestä. Viimeinen onkin parasta, sillä ikävöin tyttöä päivisin niin paljon, että voisin kuluttaa kaiken aikani kotona pelkästään Olivian kanssa. Harmi, ettei meillä ole kodinhoitajaa, joka hoitaisi sitten muut juoksevat asiat!

Onneksi lauantaina on kuitenkin vähän muutakin menoa, kun menemme ystäväni lapsen yksivuotis syntympäiville. Ei olla nähty J:n kanssa todella pitkään aikaan, joten sitä tapahtumaa en jätä missään nimessä väliin!

Muuten meille kuuluu hyvää perusarkea, niin kuin sanoin, kiirettä ja hommaa riittää, mutta sitä kai se elämä on? Nautitaan siis siitä, että kaikki on hyvin <3

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

Karina