torstai 6. lokakuuta 2016

Yksin kaupungilla & OOTD.

Kävin tänään todella pitkästä aikaa ihan yksin kaupungilla eli Joensuussa enkä kiellä ettenkö olisi nauttinut joka hetkestä. Vaikka lasten kanssa on kivaa ja kaupungilla käynnitkin onnistuu yleensä ongelmitta (kävin mm. tiistaina Olivian ja Alexin kanssa Amarillossa syömässä ja söin jopa ruoan lämpinä vaikkakin ainoana aikuisena olin liikenteessä), on silti vieläkin kivempaa olla välillä ihan yksin.

Ensin en oikein tiennyt, mitä kaupungilla tekisin. Melkein olin valmis kääntymään takaisin kotiin. Mutta kyllä se siitä lähti. Ihan ekana kävin kirpparilla, josta löysin Olivialle joululahjan jemmaan odottamaan. Hän toivoi nukellensa turvaistuinta ja löysin sellaisen 2,5 eurolla. Kankaat siinä on vähän huonossa kunnossa, mutta mulla on Vimman lettikangasta ja ajattelin pyytää mieheni siskoa ompelemaan siihen uudet päälliset. 

Kirpparin jälkeen ajoin keskustaan, jossa piipahdin Sokoksella meikkiostoksilla ja Coffee Housessa kahvilla. Päivitin myös instaa pitkin päivää ahkerasti, chard_87 - kerrankin, kun päiviteltävää oli :) Nopea pyörähdys työpaikalla sekä piipahdus Tokmannilla ja palasin kotiin. Huomattavasti pirteämpänä kuin lähtiessäni.





Takki Burberry / mekko Nosh Organics / leggingsit Nosh Organics / saappaat Bianco

Käytkö sinä yksin kaupungilla?

Karina

6 kommenttia:

  1. Ihana asu <3. Välillä on ihana käydä ihan yksin kaupungilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina <3
      On se! Varsinkin ilman päämäärää :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Onhan se hauskaa :) kiva, että pääset usein käymään, en tiedä onko sulla lapsia, pitää tutustua blogiisi :)

      Poista
  3. En käy ! Tyttö 3.5v ja poika 1v4kk yksin olen viimeks ja (ekan kerran) käynyt kaupungilla poikaa odottaessa.. :/ ei ole omaa aikaa IKINÄ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh :( etkö saisi mitenkään järkättyä itsellesi edes pari tuntia? Minäkin olin kotoa poissa vain 3h, josta tunti meni ajomatkoihin; ei montaa tuntia vaadi, että saa hengähtää! Meillä on
      lähes samanikäiset lapset, olivia on 3,5v ja Alex 1v2kk, joten tiedän, minkälaista tämä arki kahden kanssa on! Toivottavasti saat apua arkeen!

      Poista

Kiitos kommentistasi! Vastaan pian :)